Somisteet


Kiviä oli aiemmin akvaariossani enemmän, koska alussa rakensin kivistä aitauksen akvaarioon. Poistin aitauksen kuitenkin 2003 vuoden syksyllä, ja tasoitin pohjasoran laakeaksi rinteeksi. Enää kiviä ei ole kun pari kappaletta. Litteitä kiviä olen jättänyt timanttikirjoahvenille kutualustoiksi ja laavakivi on jäänyt altaaseen. Nyt kun kivivallia ei ole, pohja sora valuu ja pyrkii tasoittumaan tasaiseksi kerrokseksi, mutta nyt kasveja mahtuu enemmän.

Vuoden 2004 alussa pohja sora meni vaihtoon ja tilalle tuli hienojakoista 0,6-1,3 millistä puhallushiekkaa. Vaihdoin hiekat koska halusin kasvien ja ennen kaikkea kasviravinteiden pysyvän paremmin pohjassa. Toisaalta hienojakoinen hiekka on parempi myös pohjaa tonkiville kaloille, kuten monnisille ja nuoliaisille. Lisää hiekan vaihto-operaatiosta

Kantoja oli ensimmäisessä akvaariossani kaksi. Niiden rinnalle on nyt hankittu uuteen akvaariooni kaksi lisää. Neljä kantoa on aivan riittävä määrä ja koska kaksi vanhinta on jo partamonnien toimesta kaluttu melko pieniksi jää tilaa muullekin kuin kannoille. Kaksi kannoista on peräisin luonnosta kaksi on kaupasta. Luonnon kannot ovat upeita, mutta uppoavat melko huonosti. Tälläkin hetkellä toinen kanto on ankkuroitu siimalla pohjaan.

Luolia värkkäsin itse kookospähkinöistä, koska halusin mahdollisimman luonnonmukaisia luolia. Kookosluolat syrjäyttivät entiset kukkaruukkuluolat. Ainakin tiikerinuoliaiset ovat kiinnostuneet kookosluolista. Ne eivät tunnu muuta tekevänkään kun lepäilevän siellä. Luolista tosin tuntuu tulevan aina välillä niille kinaa koska niitä on neljä ja luolia on vain kaksi kun jokainen tietysti haluaisi olla yksin luolassa.

Muutamia kuvia:


Takaisin Etusivulle