Maatiaispartamonni


Maatiaispartamonni
Kotiseutu:
Lämpötila: 23-27ºC
pH:6,5-7,5
Kovuus: alle 10ºdH
Pituus:12-15cm
Lisääntyminen:lisääntyy helposti myös seura-akvaariossakin
Sukupuolierot: Koiraalla tuuheampi parta
Akvaarion koko: väh. 100 l
Elintavat: Mieluiten yksin, jotta välttyisi poikasilta.

Lähes jokaisessa akvaariossa, pikku purkkeja lukuunottamatta, asustaa yksi partamonni tai ainakin olisi hyvä asustaa. Partamonni ei ole ehkä niitä kaikista kauniimpia kaloja, mutta ei se rumakaan ole. Ruskeasta pohjaväristä erottuu selkeästi vaaleita, hieman kellertäviä pilkkuja ja erityisesti koiraiden naamaa koristaa tuuhea parta. Myös naarailla voi olla parta, mutta paljon harvempikuin koirailta. Uhkaillessaan partamonni aukaisee vielä viiksisäie kimppunsa kiduksien suojasta ja silloin monni alkaa olla jo pelottava näky. Viiksisäie kimpuista on myös haittaa, sillä partamonni takertuu helposti haaviin.

Partamonnit viihtyvät monenlaisessa vedessä, mutta veden olisi hyvä olla hieman hapanta ja pehmeää. Silloin voi myös nähdä partamonnien kutevan. Akvaario saisi olla n. 100 litrainen, koska partamonni kasvaa helposti yli 10cm pituiseksi, mutta olisi hyvä jos vettä olisi edes 80 litraa, silloinkin altaaseen voi laittaa vain yhden partamonnin. Mieluiten yli 100. Sisustuksessa olisi hyvä käyttää kasveja ja kiviä, mutta ennenkaikkea kantoja, koska partamonnit järsivät niitä hyvin miellellään. Kasvipitoista ruokaa kannattaa antaa, että kasvit eivät tule järsityiksi.

Partamonnit kutevat helposti myös seura-akvaariossa. Koiras valitsee sopivan luolan tai onkalon, jossa kutu tapahtuu. Kudun jälkeen koiras alkaa vahtia mätimunia, muuten mäti joutuisi muiden kalojen tai naaraan suuhun. Poikaset kuoriutuvat muutamassa päivässä ja lähtevät noin viikon kuluttua uimaan. Ne syövät levää kivien ja kasvien pinnoilta. Mikäli partamonnit alkavat kutea säännöllisesti voivat poikaset aiheuttaa pahaa tuhoa akvaarion kasveille. Lisäksi uusien kotien löytäminen kaikille partamonneille voi olla hankalaa.

Takaisin