Kanin hoito

Yleistä

Kaneja on useita eri rotuja. Löytyy paljon eri kokoisia ja värisiä ja erilaisia karvalaatujakin. Pienimmät painavat vain noin kilon ja isommat jopa yli seitsemän kiloa. Kanin luovutusikä on kahdeksan viikkoa jolloin sen voi luovuttaa uuteen kotiin. Kani onkin hyvä ottaa mahdollisimman nuorena, jotta se kesyyntyy hyvin ja ehtii jo nuorena tottua erilaisiin paikkoihin ja hoitotoimenpiteisiin. Toki myös vanhemmasta kanista voi saada oikein mukavan kaverin, mutta se saattaa viedä hieman enemmän aikaa. Kanin perushoitoon kuuluu häkin siivoaminen, ruoan antaminen, tarvittaessa turkin kampaaminen ja kynsien leikkaus noin kerran kuussa. Aktiivisena eläimenä kanin tulee saada juoksennella päivittäin runsaasti vapaana asunnossa ja kesällä sen voi viedä pihallekin valjaissa tai rakentaa sille erikseen aitauksen sinne.

Häkki

Kani on aktiivinen eläin, joten häkinkin tulisi olla mahdollisimman iso. Pohjalle purua tai puupellettiä. Puupelletti on omien kokemuksieni mukaan parempi, varsinkin kun sen laittaa erilliseen pienempään astiaan ja muualle pohjalle voi laittaa esim. maton. Näin pissat ja muut on vieläkin helpompi siivota kun häkistä voi vain nostaa pois pienemmän ”vessalaatikon” ja vaihtaa uudet pelletit tilalle. Pesämökin voi laittaa, jotkut kanit näyttävät pitävän siitä, mutta esimerkiksi meidän kani ei mökkiä käytä jos sellaisen häkkiin laittaa. Kalkki- ja suolakivet kiinnitetään häkin kalteriin, jotta ne pysyvät siellä puhtaana. Toki tarvitaan myös vesipullo ja ruokakippo. Kipon tulee olla tarpeeksi painava, jottei kani saa sitä kaadettua.

Ruokinta

Vesi ja kuiva heinä on kanin perusruokaa. Lisäksi kanin pellettiä tai siemenseosta. Pelletti on parempi vaihtoehto sillä siitä kani ei voi valita vain tiettyjä herkkuja vaan ”joutuu” syömään kaiken. Heinän tulee olla ehdottoman hyvälaatuista, ei homeelta haisevaa tai liian pölisevää. Näiden lisäksi annetaan erilaisia kasviksia, kuten omenoita ja porkkanaa, mahdollisimman monipuolisesti. Kuitenkaan kaalia tai sitrushedelmiä ei tule antaa. Kesäisin voi myös pihalta tuoda tuoretta ruokaa kunhan on varma, että tuo vain myrkyttömiä kasveja ja että ne kerää ”puhtailta” seuduilta. Kanin hampaat kasvavat koko aika joten, kaikenlaista kovaa purtavaa täytyy pitää saatavilla. Hyviä ovat esim. kuivattu ruisleipä ja lehtipuiden oksat. Eläinkaupoissa on saatavilla erilaisia herkkuja kaneille, joita voi tarjota silloin tällöin.

Kuvat ja teksti: © Copyright Anne Aarnio

Takaisin