Helmimonninen (Corydoras sterbai)

Kotiseutu:Brasilia
Lämpötila: 23-28ºC
pH:6,5-7,0
Kovuus: 2-10 ºdH
Pituus:5-6 cm
Lisääntyminen: Melko helppoa
Sukupuolierot:Naaraat kookkaampia ja pulleampia
Akvaarion koko: väh. 80 l
Elintavat: Parvikala, väh. 6 kpl



Helmimonnisen tunnistaa keltaoransseista alaevien reunoista ja valkoisista pilkuista jotka peittävät lähes koko kalan ruumista. Pohjaväri on sinertävän harmaa ja saa valkoiset pilkut näyttämään aivan helmiltä. Kalan vatsa on lähes valkoinen. Helmimonninen on ruuminrakenteeltaan erittäin jykevä suuren selkäevänsä takia. Kokonaisuudessaan kaunis monninen, jota kutsuttiin aikaisemmin pilkkujensa mukaan valkopilkkumonniseksi.

Ruuaksi kelpaavat monnitabletit ja hiutaleet, mutta erityisesti pakasteruoka. Rauhallisen luonteensa ansiosta se on muiden monnisten tapaan erinomainen valinta seura-akvaarioon, muiden rauhallisten kalojen kanssa. Toisinaan helmimonniset vaikuttavat aika aroilta ja siksi pienessä altaassa kirjoahvenet voivat ahdistella niitä liikaa. Omassa 171- litraisessani ei ongelmia ole timanttikirjoahvenien, eikä töyhtökääpiöahvenien kanssa toistaiseksi ainakaan ollut.

Helmimonninen on hieman lämpöisemmän veden monnisia, vaikka sietääkin melko viileääkin vettä ja sitä voi siksi pitää hyvin viileämmän veden kalojenkin kanssa. Tosin jos haluaa monnisten kutevan, kannattaa pyrkiä siihen että vesi olisi lämmintä. Lämpötilan nosto 28 asteeseen ja pakasteruuan, esim. surviaisen syöttäminen, yhdistettynä vedenvaihtoon, laukaisee helposti kutuinnostuksen. Naaraat erottuvat kokonsa puolesta hmelko helposti. Muiden monnisten tapaan helmimonniset liimaavat tahmeita mätimunia akvaarion lasiin ja kasvien lehdille. Poikaset voi kuorituduttua siirtää joko erilliseen kasvatusaltaaseen, tai antaa kasvaa akvaariossa, mikäli niillä ei ole kohtuuttomasti vihollisia. Omat helmimonniseni kutevat silloin tällöin akvaariossani ja osa poikasista on kasvanut jopa aikuisiksi.

Takaisin